Investointeja vai palveluja?

Investointeja vai palveluja?

Tampereella vallitsee suuruudenhulluus, rahaa ei ole, mutta isoja hankkeita haalitaan.” Tällainen mielipide on jäänyt mieleeni jostain Tamperelaisen gallupista. Ymmärrän kadunmiehen huolen, sillä kaupungin talous on tappiollinen jo neljättä perättäistä vuotta. Miksi Tampere tässä tilanteessa toteuttaa sellaisia isoja hankkeita, kuten tunneli, ratikka tai kansi?

Anna-Kaisa Ikosen Tamperelainen-lehden blogi huhtikuussa 2016:
Kysymys on oikeutettu, ja siihen on myös hyvä vastaus. Investoinneilla halutaan varmistaa Tampereen elinvoimaisuus ja kasvu. Investoinnit luovat välittömiä työpaikkoja, mutta vielä tärkeämpää on, että ne synnyttävät kaupunkia, jonne uudet yritykset ja osaava työvoima haluavat sijoittua. Näin kaupungin verotulot kasvavat ja tuloilla voimme rahoittaa välttämättömiä hyvinvointipalveluja tulevaisuudessakin.
Tunneli, joka valmistuu etuajassa ensi syksynä, on työllistänyt noin 300 ihmistä neljäksi vuodeksi ja mahdollistaa 3500 ihmisen asuinalueen rakentamisen Ranta-Tampellaan. Kaupunki saa tontinmyyntituloja noin 60 miljoonaa euroa. Raitiotie mahdollistaa noin 7 miljardin euron yksityiset asuinrakentamisen investoinnit ratikkareitin varrelle. Suuri osa asuntotonteista syntyy kaupungin maalle ja kaupunki saa niistä maanmyynti- tai vuokratuloja. Kansi mahdollistaa yli 500 miljoonan euron investoinnit monitoimiareenaan, asumiseen ja liiketiloihin ja synnyttää noin 2000 työpaikkaa. Kaupungin osuus investoinneista on noin 10 prosenttia.
Tällaisia tuottavia investointeja kannattaa ja tulee tehdä vaikka lainarahalla.
Niin kuntataloudessa kuin kotitaloudessa on erotettava juoksevat käyttömenot kertaluonteisista investoinneista. Kotitaloudessa isoin investointi on asunto. Asunnon ostoon otetaan yleensä lainaa. Lainan suuruus mitoitetaan takaisinmaksukyvyn mukaan siten, että jokapäiväisen elämän tarpeet voidaan hoitaa. Niin tekee kaupunkikin.
Oletetaan, että kaupunki säästäisi 100 miljoonaa investointibudjetistaan lopettamalla niin sanotut isot hankkeet. Se pienentäisi vastaavalla määrällä lainanottotarvetta, mutta ei lisäisi euroakaan tuloja, joilla palvelut maksetaan. Taloutta se tasapainottaisi säästyvien korkomenojen verran. Nykyisellä korkotasolla ehkä 1 - 2 miljoonaa euroa.
Kaupungin käyttömenot, eli palvelujen juoksevat kustannukset, ovat noin 1,6 miljardia euroa vuodessa. Säästyvät korkomenot olisivat siis noin promille, yksi tuhannesosa, käyttömenoista. Se ei palvelutarpeitamme ratkaisisi. Sen sijaan 100 miljoonan euron investointien jättäminen tekemättä aiheuttaisi kaupungille moninkertaisen tulojen menetyksen saamatta jäävinä työpaikkoina, verotuloina ja maanmyyntituloina. Kaupungin kehittäminen hidastuisi, asukasluvun kasvu hiipuisi ja Tampereen vetovoima riskeerattaisiin.
Investointeja ja palveluita ei ole syytä nähdä vaihtoehtoina. Suomen kakkoskeskus tarvitsee molempia, eivätkä ne syö toisiaan.