Kehysriihi ja lapsistrategia

Kolumni Tamperelaisessa 18.4.2018

Minulla oli ilo aloittaa valtiosihteerin tehtävässä istumalla suoraan Kesärannan kehysriihipöytään; vauhdikas tapa tarttua uuteen tehtävään ja päästä kiinni maan hallituksen agendaan. Kehysriihestä voisi mainita montakin asiaa, kuten kasvua, työllisyyttä ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta edistävät toimet tai tamperelaisittain mm. lobbaamamme Tampereen Työväen Teatterin aseman turvaavan kulttuurin lisämäärärahan. Uutisissa paljon tilaa saaneiden asioiden rinnalla haluan kuitenkin nostaa yhden liian vähän huomiota saaneen näkökulman: lapset ja perheet.

Hallitus päätti käynnistää seuraavaa hallitusta varten kansallisen lapsistrategian valmistelun. Sillä halutaan vahvistaa lapsi- ja perhemyönteistä yhteiskuntaa sekä syntyvyyden positiivista kehitystä tulevaisuuteen katsovalla tavalla.

Miksi sitten koen lapsistrategian valmistelun tärkeänä? Eikö se ole taas vain yksi hallinnollinen paperi lisää? Ei ole. Sen merkitys lasten ja perheiden arjelle voi parhaimmillaan olla suuri.

Olen kuluneen vuoden aikana ollut mukana kahdessa valtakunnallisessa selvitystyössä: Juho Saaren eriarvoisuustyöryhmässä varapuheenjohtajana sekä Olli-Pekka Heinosen, Timo Reinan ja Matti Kaivosojan kanssa selvityshenkilönä lasten, nuorten ja perheiden palveluita koskevassa LAPE-yhdyspintaselvityksessä. Molemmat työt valmistuivat helmi-maaliskuussa ja molemmissa lapsistrategian tarve nousi esiin hieman eri kulmista.

Eriarvoisuustyöryhmämme raportissa todetaan, että lapsista ja nuorista 10 – 20 prosenttia jää vaille riittävää lähiyhteisön ja viranomaisten tukea. Nykyiset palvelut vastaavat kyllä hyvin suurimman osan tarpeisiin, mutta riskitilanteissa ongelmana on palvelujen erikoistuminen ja eriytyminen, kun juuri silloin lapsen, nuoren ja perheen kohtaaminen kokonaisuutena olisi tarpeen. Kriittistä on kasvatus- ja koulutuspalveluiden ja sote-palveluiden saumattomuus ja yhdensuuntaisuus. Tukea tulisi myös saada riittävän varhain: ongelmien korjaaminen jälkikäteen vaatii vahvoja toimia. Siksi palveluissa tarvitaan paitsi kokonaisvaltaista otetta myös mahdollisuuksien tasa-arvoa ja varhaista tukea.

LAPE-yhdyspintaselvityksessä puolestaan totesimme, että meiltä puuttuvat pitkälti kansalliset lapsi- ja perhelähtöisyyttä edistävät rakenteet. Näemme yhä liikaa hallinnonalakeskeistä ajattelua niin ministeriöissä kuin palveluissa. Tarvitaankin sekä kansallista tahtotilaa että toimintakulttuurin syvällistä muutosta, jotta eri tahot saadaan tekemään verkostomaista yhteistyötä lapsen ja nuoren parhaaksi. Lähtökohtana on oltava lapsen, nuoren ja perheen hyvinvointi, vaikuttamismahdollisuudet ja arjen toimivuus. Hyvä lapsuus luo pohjan koko elämälle.

Jotta tähän voidaan päästä niin valtakunnan tasolla, kunnissa kuin tulevissa maakunnissakin, tarvitaan kipeästi lapsi- ja perhestrategiaa, joka luo yhteisen ymmärryksen lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin eri ulottuvuuksista sekä tahtotilan palvelujen rakentumiselle elämäntilanteiden ja tarpeiden ympärille, ei päinvastoin. Sellainen nytkähti kehysriihessä liikkeelle. Toivon kunnianhimoa ja aitoa lapsilähtöisyyttä strategian laadintaan!