Tunnin juna ja vaikuttava edunvalvonta

Blogi osoitteessa www.tamperelainenkokoomus.fi<http://www.tamperelainenkokoomus.fi> 25.2.2019

Liikenteen pitkän aikavälin visioksi on otettava tunnin Suomi. Kaupunkien välisten yhteyksien on oltava liikkuvassa maailmassa sujuvia.

Tampereen tavoitteena on alle tunnin juna Tampereelta Helsingin päärautatieasemalle. Keskeistä on myös lentokentän parempi saavutettavuus.

Päärata on koko Suomen asia ja juuri tälle yhteysvälille sijoittuu Suomen vilkkaimmin liikennöity rataosuus. Pääradan varrella ja sen välittömällä vaikutusalueella asuu valtaosa Suomalaisista ja tuotetaan merkittävin osa Suomen BKT:stä.

Tampereen aseman matkamäärä eli saapuneiden ja lähtevien matkustajien määrä oli viime vuonna 5 250 000 ja kasvua oli 10 %. Aamun junissa näkee tämän todellisuuden. Esimerkiksi aamuseitsemän Pendolinoon ei enää paria päivää ennen tahdo saada lippuja ja toinenkin seitsemän juna on täynnä. Työssäkäyntialue ulottuu kaupungista toiseen ja meitä pendelöijiä on paljon.

Sujuva junayhteys on kriittisen tärkeä liikkuville ihmisille, työssäkäynnille, yritysten kuljetuksille ja ilmastolle. Nopeat junat ovat kestävin tapa liikuttaa ihmisiä ja siksi liikenteen kasvua tulisi kanavoida kiskoille. Lisäksi se, ettei pääradalle tahdo enää mahtua lisää junia, alkaa jo olla jarru kehitykselle. Pääradalle on siksi saatava lisää kapasiteettia ja lisää nopeutta.

Tänä vuonna on otettu muutama tärkeä askel. Euroopan Parlamentti hyväksyi osaltaan pääradan osaksi liikenteen Ten-T-verkkoa, mihin pääseminen avaa EU-rahoituksen mahdollisuuden. Petteri Orpon asettama työryhmä selvitti myös rahoituksen järjestämistä nopeasti edenneellä ja tänään jo Tampereen kaupunginhallituksessa käsiteltävällä hankeyhtiömallilla, joka on kiinnostava mahdollisuus nopeuttaa investointeja budjetin ulkopuolisella rahoituksella. Budjettiriihessä kirjasimme valtion tämän vuoden budjettiin suunnitteluohjeen ja tämän varmistamiseksi tarkoitukseen lisättiin miljoona. Tällä tärkeällä avauksella saatiin suunnittelun pää auki. Seuraavaksi on saatava yleissuunnittelu koko voimalla käyntiin.

Arjen sujuvuuden, elinkeinoelämän kilpailukyvyn ja ilmaston näkökulmasta meillä ei kerrassaan ole varaa olla panostamatta päärataan! Tämän ohella on luonnollisesti sujuvoitettava myös maantieyhteyksiä ja parannettava alueemme globaalia saavutettavuutta lentoyhteyksien kautta.

Liikennetavoitteiden toteutuminen vaatii kovaa edunvalvontaa. Ei ole sattumaa, että tähän asti on päästy. On tärkeää, että kaikki alueemme ja pääradan varren keskeiset tahot ovat toistaneet samaa viestiä. Siihen meidän on kyettävä jatkossakin.

Kriittistä on ollut myös se, että varsinaisessa päätöksentekopöydässä on varmistettu tahtotilojen siirtyminen konkreettisiksi linjauksiksi ja kirjauksiksi. Olen itse muotoillut yhdessä asiantuntijoiden kanssa valtiovarainministeriön budjettiesitykseen päätyneen suunnitteluohjeen, ollut yön tunteina hallituksen budjettiriihessä varmistamassa, että pääradan suunnitteluun saatiin lisättyä miljoonan euron ”päänavausraha” ja seurannut hankeyhtiön valmistelua. On neuvotteluhetkiä, joissa on vain oltava pöydän ääressä.

Siksi tarvitsemme seuraavalla hallituskaudella pirkanmaalaisen ministerin ja joukon osaavia kansanedustajia. Eikä pidä unohtaa sitä, että taustajoukoissa vaikuttaa useampia alueeltamme lähtöisin olevia henkilöitä ja heidänkin osuuttaan tulee kasvattaa - kerrankin asia, jossa voimme ottaa mallia turkulaisilta.

Kohti entistä vaikuttavampaa edunvalvontaa!