Anna-Kaisa Ikonen: Lasten paikka ei ole hoitojonoissa odottamassa

14.2.2020

Meidän turvaverkossamme on reikiä.

Avun ulottumattomiin on tippunut mielenterveysongelmien kanssa yksin taistelevia ihmisiä, joiden tarkkaa määrää emme pysty kunnolla edes arvioimaan.

Kuva on moninainen. Huolestuttavinta on havaita, kuinka yhä useampi nuori kamppailee mielenterveysongelmien kanssa: jo lapset kokevat koulussa ahdistusta ja alle 35-vuotiaat nuoret ovat mielenterveystilastojemme kärjessä. Tilanne näkyy myös työpaikoilla. Mielenterveyden häiriöistä johtuvat poissaolot ovat kasvaneet 43 prosenttia viimeisten kolmen vuoden aikana. Eniten apua tarvitseville kasautuu usein muitakin ongelmia.

Tilanteesta tekee haastavan se, että apua on vaikea saada. Mielenterveyspalvelumme nojaavat pitkälti siihen, että apua ja hoitoa saa silloin, kun sitä itse kykenee pyytämään. Samalla se on juuri se syy, miksi järjestelmämme ei monilta osin toimi. Liian moni nuori, joka pääsee avun piiriin viikkojen, jopa kuukausien viiveellä ja saa diagnoosin, jää sen jälkeen omilleen ilman tukea. Kaikki heistä eivät tunne pirstaloitunutta järjestelmäämme tai kykene omin voimin hakemaan apua. Monesti ihmisen myös katsotaan olevan ”liian hyvässä kunnossa” tarvitakseen apua tai sitten hän on jo niin huonossa kunnossa, ettei voimia avun hakemiseen tai kenties edes sairaudentuntoa ole. Siksi hoitoonpääsyn helpottaminen on yksi tärkeimmistä korjaavista toimista.

Mutta katse on käännettävä myös ennaltaehkäisyyn ja varhaisiin vuosiin. Lapsuus ja nuoruus eivät ole irrallisia vaiheita ihmisen elämässä. Niiden aikana koetut tapahtumat, vallitsevat olosuhteet ja muut tekijät vaikuttavat tutkitusti pitkälle aikuisuuteen. Siksi ongelmien juurisyyt sekä tuen ja avun tarve olisi kyettävä tunnistamaan jo mahdollisimman varhain. Matalan kynnyksen helposti saatavilla olevat ja palveluketjussa tiukasti toisiinsa sidotut palvelut ovat kaiken lähtökohta läpi koko elämänkaaren.

Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi tiistaina kansallisen mielenterveysstrategian ja itsemurhien ehkäisyohjelman vuosille 2020-2030. Strategia sisältää paljon hyvää ja sen tarve on todellinen. Strategia tunnistaa sen, että mielenterveysongelmat ovat luonteeltaan monimuotoisia ja niiden vaikutus elämään on yksilöllinen. Siksi palveluiden tulee vastata ihmisten erilaisia tarpeita ja ottaa myös omaiset entistä paremmin palveluiden suunnittelussa huomioon.  

Strategian painopisteet painottuvat kuitenkin liiaksi hoitomenetelmiin ja erikoissairaanhoitoon, kun mielenterveyden ongelmiin tulisi tarttua paljon aikaisemmin, jo ennen kuin ne vaativat erikoissairaanhoitoa. Myös Psykologiliitto on osaltaan pettynyt mielenterveysstrategian sisältöön ja moittinut sitä liiasta menetelmäkeskeisyydestä, kun samanaikaisesti perustason mielenterveyspalveluissamme ja erityisesti koulujen oppilashuollossa on satojen työntekijöiden vajaus. Palvelut eivät parane menetelmillä, jos henkilökuntaa ei ole tarpeeksi.

Lasten ja nuorten paikka on kiinni elämässä, ei hoitojonoissa odottamassa. Terapiatakuu takaisi, että hoidontarve arvioidaan välittömästi ja tarvittava hoito aloitetaan nopeasti. Mielenterveyden ongelmat ovat yleisin työkyvyttömyyden syy ja niiden aiheuttamat seuraukset ovat niin yhteiskunnalle, kuin erityisesti ihmiselle ja hänen läheisilleen hyvin moninaisia. Me emme saa antaa yhdenkään nuoren odottaa kuukausia hoitojonoissa, vaan apua on saatava pian.

Yksikään nuori ei saa tippua palveluketjussamme koloon, josta yhteiskuntamme ei enää ylety häntä nostamaan. Varhaiskasvatuksen, hyvinvointineuvoloiden, koulun, kouluterveydenhuollon, psykologien ja tarvittaessa lastensuojelun yhteistyön tulisi olla jokaisessa käännekohdassa saumatonta ja perheiden tukemisen yhä vahvemmassa asemassa mielenterveysongelmia ehkäistäessä. Avunpyyntö on yleensä jo hätähuuto, johon olisi pitänyt puuttua paljon aikaisemmin.

https://www.verkkouutiset.fi/lasten-paikka-ei-ole-hoitojonoissa-odottamassa/