Kotitalousvähennyksen heikennys ristiriidassa hallituksen tavoitteiden kanssa

26.11.2019

Nykyisen hallitusohjelman mukaan hallitus pienentää kotitalousvähennystä niin, että vuotuinen maksimivähennys laskee 2 400 eurosta 2 250 euroon. Työkorvaus laskee 50 prosentista 40 prosenttiin ja palkkakorvaus 20 prosentista 15 prosenttiin. Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Anna-Kaisa Ikonen pitää hallituksen aikomuksia lyhytnäköisinä.

”Hallituksen kohdentama leikkaus kotitalousvähennykseen on leikkaus erityisesti lapsiperheiltä ja ikääntyneiltä ihmisiltä. Kotitalousvähennyksen leikkaus nostaa remontti- ja kotipalveluiden hintaa sekä laskee palveluiden kysyntää. Tämä on omiaan kasvattamaan riskiä harmaan talouden lisääntymiseen sekä vähentämään palvelualojen työllisyyttä. Kokoomuksella on hallituksen toimiin nähden täysin toisenlainen päämäärä, me haluamme vähentää harmaata taloutta, edistää työllisyyttä sekä puolustaa lapsiperheiden ja ikääntyneiden arjen sujuvuutta”, Ikonen sanoo.

”On ensiarvoisen tärkeää, että me päättäjät teemme kaikkemme sen eteen, että Suomi olisi kaikilla mittareilla maailman lapsiystävällisin maa. Se vaatii sitä, että emme vaikeuta perheiden mahdollisuuksia sujuvoittaa omaa arkeaan tai heikennä mahdollisuuksia ostaa sellaisia palveluita, jotka tukevat lapsiperheen elämää”, Ikonen toteaa.

Ekonomistit näkevät, että kotitalousvähennykseen kohdistuvan heikennyksen vaikutukset niin työllisyyteen kuin vanhusten asumiseen voivat pitkällä aikavälillä kääntyä merkittävästi negatiivisiksi.

”Arvokkaan vanhuuden takaamiseksi yhteiskuntamme tulee mahdollisuuksien mukaan tukea ikäihmisten omia toiveita siitä, missä ja miten he haluavat ikääntyä. Niin kauan, kuin kotona asuminen on turvallista, on tärkeää, että kotiin on saatavilla myös hoivan lisäksi muita tarvittavia tukia ja palveluita. Näitä ovat esimerkiksi siivouspalvelut, ruokapalvelut ja muut kodinhoitoon liittyvät palvelut. Ne ovat merkittäviä arkea sujuvoittavia ja helpottavia palveluita”, Ikonen toteaa.

Kokoomus pitää kotitalousvähennyksen heikennystä huonona työllisyys-, perhe- ja senioripolitiikkana ja esittää oman ratkaisunsa tekemässään vaihtoehtobudjetissa.

”Toivon todella, että hallitus tarttuisi kokoomuksen esitykseen perua kotitalousvähennykseen kohdistuvan leikkauksen ja korottaisi yli 75-vuotiaiden kotitalousvähennystä. Se olisi aito tulevaisuusteko suomalaisille perheille, vanhuksille ja yrityksille”, Ikonen päättää.